lauantai 31. joulukuuta 2016

Lenkkisukat

Ponin bootseihin voi itse tehdä helposti ”gaitersit” vanhoista sukista. Niiden tarkoitus on siis suojata ruununrajaa mahdollisilta hankaumilta.

Tarvitset: Vanhat (tai uudet) sopivan kokoiset sukat. Varren ei kannata olla kauhean pitkä, mutta jonkin verran sitä saa kuitenkin olla. Ompeluun tarvitset saumurin ja lankaa. Saumurin puuttuessa myös ompelukoneesta löytyvä joustava ommel käy.

Piirrä ponin kavion pohja paperille ja leikkaa siitä kaava. Asettele sukat tasaiseksi pohja ylöspäin ja laita kaava kantapään reunaa vasten ja merkkaa kavion etureunaa myöten ompelulinja.

Ompele kaarevat linjat saumurilla ja päättele langat pujottamalla ne neulalla ompeleen sisään. Jos ompelet ompelukoneella, leikkaa saumanvara kapeaksi ja voit tarvittaessa huolitella sen vielä siksakilla.

Putsaa ponin kavio hyvin ja sovita sukkaa jalkaan. Tuuheat vuohiskarvat on hyvä asetella nätisti sukan sisään. Sitten vaan lenkkarit jalkaan ja menoksi!

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulua tallissa

Meidän joulunvietto alkoi aatonaattona, käytiin Inkeri-kutun kanssa Eläinten joulurauhan julistuksessa. Tilaisuus järjestettiin paikalla jossa kesäisin poltetaan tervahautaa, eli luonnon helmassa metsän keskellä. Paikalle oli kutsuttu myös eläimiä ja päätettiin kokeilla mitä Inkeri tuumaisi. Ponejahan ei tuollaiseen tilaisuuteen kannata viedä, voisi olla vaarallista ja pelkäisivät kun on pimeässä tulia, ihmisiä ja koiria. Meidän koira samoin pelkäisi vieraita. Mutta Inkeri on yhtä helppo kuljettaa kuin koira, menee farmarin perällä. Ja koska Inkeri muutenkin on vaikuttanut rohkealta meidän muihin vuohiin verrattuna, ajateltiin että se voisi olla kiva juttu. Ja niin se olikin. Ihan aluksi se vähän pelkäsi haukkuvia koiria, mutta sitten oli vain utelias kaikkeen. Antoi lasten silitellä itseään ja meni rohkeasti vieraiden ihmisten luo. Yhtä heijastintakin ehti jo suuhunsa hamuamaan. :) Tilaisuus oli melko lyhyt mutta mukava, voidaan harkita ensi vuonna uudelleenkin.
Aatonaattona käytiin vielä kaupassakin ja katselin kukka-asetelmia. En niitä varsinaisesti mennyt ostamaan vaan etsinnässä oli jotain muuta. Niitä tovin katseltuani innostuin kuitenkin ostamaan kolme irrallista hyasinttia, koska nehän kai kestävät hiukan pakkastakin ja talliin niitä ajattelin. En muistaakseni ole koskaan aiemmin hyasintteja edes ostanut.
Ostin myös pienet paristoilla toimivat led-valot. Metsästä hain sammalta ja muutaman kävyn. Sen puoleen lumettomuus olikin hyvä juttu, luonnon antimet on hyvin saatavilla. Peltikippoon sitten kyhäilin niistä tällaisen asetelman.
Hyasinttien keskelle asettelin Schleich-ponin. Vaikka se upposi aika hyvin sammaleeseen, näyttää se mielestäni tosi kivalta tuossa. Hiukan satumaiselta. Sitä ei nopealla vilkaisulla edes huomaa, mutta kun katsoo tarkemmin niin oivaltaa. :) Nuo pienet valot on myös tosi kivat tällaiseen asetelmaan. Löytyi vielä sellaiset joissa on 6 tunnin ajastin eli palavat nyt vain ilta-ajan ja paristot ei siten kulu ihan heti.
Edellisessä postauksessa kerroinkin, että yksi suunnittelemani käsityöjuttu on vielä tekemättä. Se oli poninkengistä suunnittelemani joulupuu talliin. Aatonaattoiltana sekin sitten tuli tehtyä. Materiaalina oli poninkengät ja jalassa on yksi shirenkenkä (=jättihevosen) ja pala hevosenkenkää.

Tämä on suurin tähänastisista hitsaustöistäni ja olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Isäntä auttoi sen verran, että katkoi rälläkällä jalustan keskelle tulevan kengänpalan ja varvaskäänteet kaikista kengistä. Ja hitsasi alustan keskituen paikalleen ja hitsauksen jälkeen kiillotti rälläkällä koko homman ennen maalaamista. Maalina olikin nyt sinkkispraymaali josta jäi hopeanvärinen pinta. Ihan huippumaali, kuivuu todella nopeasti. Aiempaan pensselillä maalaamiseen paksulla maalilla ei ole nyt enää paluuta. :)
Tässä puu sitten paikallaan koristeltuna tallin rehulaatikoston päällä. Laitoin siihen ison punaiset latvatähden ja punaista köynnöstä ja led-valoketjun. Minulla oli punaisia koristepallojakin varattu joita aioin laittaa kenkien keskelle roikkumaan, mutta huomasin valojen ja köynnöksen täyttävän puun jo ihan tarpeeksi. Köynnöksestäkin leikkasin puolet pois kun tuli liikaa. Halusin että kengät jää sentään hiukan näkyviinkin.
Jouluaatto oli kovin sateinen ja siksi päätinkin ottaa ponit jouluyöksi talliin niin kuivuvatkin siinä. Ponit saivat karsinoihinsa omat kuuset, samoin vuohetkin omalle puolelleen. Tässä valot on jo sammutettu yötä vasten ja joulupuun valot loistaa kirkkaana. Ponit on tuolla karsinoissaan syömässä, niitä ei tältä etäisyydeltä näy.

maanantai 19. joulukuuta 2016

Joulua

Löysin tässä taannoin kirpparilta pari ihanaa vanhaa puista vatia. Molemmat hiukan ravistuneita kun olivat kuivassa sisätilassa olleet. Mutta kun vein talliin niin kostuivat ja turposivat hyviksi. Toinen on sisältä kuitenkin vähän järsityn näköinen, tämä toinen on parempi. En sitä toistakaan kuitenkaan malttanut jättää ostamatta kun halvalla kerran sain. ;)
Itsenäisyyspäivänä leivotut piparit alkoi jo uhkaavasti loppua, joten leivottiin nyt sunnuntaina vielä lisää toinen satsi. Nyt tehtiin vain pikkuheppoja ja sydämiä. Tässä niitä heppoja.

Löysin nettikaupasta tuollaisia kivoja taalainmaaheppakippoja. Tilasin sitten kerralla kaksi, kun yhtä kohti postikulut olisi olleet aika korkeat. Näitä oli punaisiakin mutta meidän keittiöön siniset sopii paremmin.

Tallin hyllyllä on ollut joulua jo tovi. Hiukan tuo asetelma vaihtui vielä, nostin vuohitallin puolella olleen puisen pukin tuohon. Mosaiikkisydämen ja tuon valokartiojutun tein käsityökoulussa. Joulutähti on silkkikukka, kylmässä tallissa ei nyt talvella aidot kukat pärjää.
Yksi jouluksi suunnittelemani käsityöjuttu on vielä tekemättä, mutta katsotaan nyt jääkö se sitten ensi jouluun. :) En nyt aio ottaa mitään stressiä. Hyvää joulua siis kaikille blogini lukijoille!

tiistai 6. joulukuuta 2016

Piparkakkuja

Pitkästä aikaa innostuin tekemään pipareita. Olen yleensä innokkaampi keräämään piparimuotteja ja syömään, kuin leipomaan pipareita.

Valitsin piparimuoteista tietenkin eläimiä. No eläinten lisäksi minulla onkin vain jotain sydämiä ja tähtiä. Eniten olen kerännyt erilaisia vuohia ja heppoja. Näistäkin vielä muutama karsiutui pois.
Talliin ostin talvella kauniita lasipurkkeja, joista yksi jäi sitten kuitenkin tallissa ylimääräiseksi. Päätinkin että nyt sen voisi leipoa täyteen pieniä pipareita ja siksi päädyin tekemään paljon pikkuheppoja.

Vuohimuotteja halusin myös kokeilla, siitä on niin monta vuotta aikaa kun olen viimeksi pipareita tehnyt, etten edes muista olenko käyttänyt noista vielä mitään aiemmin.
Tuon ensimmäisessä kuvassa keskellä olevan punaisen vuohimuotin ostin muistaakseni vuonna 2013 Farmarista, Suomen vuohiyhdistyksen osastolta. Sillä tuli ihan kivoja pipareita vaikka pinnan kuviot ei kovin hyvin enää paistetuissa pipareissa erotu.


Tässä koko piparisatsi. Ohjeen mukaan pitäisi tulla 250 sydäntä ja tein taikinan kaksinkertaisena eli olisi pitänyt riittää 500 sydämeen. En oikein usko että tuli niin paljoa. ;)
Mutta tämä tavoitteena ollut purkillinen kyllä saavutettiin. :)