perjantai 14. huhtikuuta 2017

Pääsiäistä

Vuosi sitten innostuin ensimmäistä kertaa ostamaan narsisseja ja siitä tämä kukkainnostus oikeastaan sai alkunsakin. Nyt ostin sitten heti taas kun ensimmäiset narsissit tuli kauppoihin. Nämä pienet tete-narsissit kun kestää pakkasta niin voivat olla ponitallin puolellakin. Vaikka piti niitä aluksi nostella kylmiksi öiksi vuohitallin puolelle. Pari ensimmäistä meni huonoksi mutta ostin sitten uusiakin, aika edullisiahan nuo on.
Tähän peltikippoon laitoin 4 ruukkua samaan ja sammalia täytteeksi. Onneksi tuli joulua ennen kerättyä reilusti sammalta niin riitti vielä näihinkin.

Poninkenkäkuusen riisuin joulukoristeista mutta en ole vielä keksinyt mitä siihen laittaisin nyt kesän ajaksi. Oli tarkoitus jossain vaiheessa laittaa siihen ponien ruusukkeita, mutta jäi tekemättä.
Tuossa vasemmalla olevassa kipossa oli joulun aikaan valoin koristeltu sypressi, mutta kun se kuivui niin vaihdoin nyt sen tilalle tuon narsissin.
Tumma kasa tuossa tasolla on jouhia, menetin rakkaan Reeta-ponini helmikuussa ja siitä jäi muistoksi nuo jouhet. Aika näyttää koska ja mitä pystyn niistä sitten tekemään.
Käsityökeskus Ourassa oli tässä keväällä lyhytkurssina munakupin tekeminen. Tämä on siis tehty kipsinauhasta ilmapallon päälle. Oli helppo yhden illan käsityö. Ajattelin että lakkaan sen vielä, niin pysyy paremmin valkoisena talliolosuhteissakin. Mutta tyhmänä ostin vesiliukoista spraylakkaa, se oli tosi huonoa. Siitä tuli kökköjä, ei tasaista pintaa. Olisi pitänyt olla väritöntä mutta olikin kellertävää. Eikä lopulta edes pysynyt tuossa kipsipinnassa.
Käsityökoulussa on kevään aiheena punonta. Tein harjoitustyönä kartion mallisen amppelin koivunrisuista. Mutta ei tämä vielä ainakaan amppeliksi päätynyt vaan laitoin tallinpöydälle "linnunpesän" ainakin nyt pääsiäisen ajaksi. Löysin pesään muutaman sulan, ne on meillä joskus kauan sitten olleelta Roope-kukolta. Sillä oli kauniita pyrstösulkia joita keräsin sitten talteen kun se niitä tiputteli.
Narsissien sekaan laitoin vielä joulun hyasinttiasetelmassakin olleen pikkuhepan mukaan.
Ja tässä meidän Meirami-kissa poseeraa tallin pöydällä. Yleensä kissat tykkää istua tuolla hyllyllä, kun sieltä näkee hyvin kaikkialle kun tallin ovissa on ikkunat tuolla korkeudella.
Hyvää pääsiäistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti